|
Noah haluaa enemmän Noah Hickey saapui Suomeen ensimmäistä kertaa syksyllä 2001. Oletettavastikin mies aavisti heti lentokentällä, että täällä hän tuskin voi jatkaa rakasta harrastustaan eli surffausta. Tampere Unitedin kannattajien riemuksi tämä iloinen uusi-seelantilainen osaa pelata jalkapalloakin, johon hän keskittyy nyt täysillä. -Olen äärimmäisen kunnianhimoinen ja haluan edetä urallani vielä paljon Veikkausliigaa pitemmälle. Sitä en kiistä ollenkaan. Yrityksen puutteesta Noahia ei voi syyttää, sillä hän todella tietää mitä tekee. -Tällä hetkellä suorastaan elän jalkapalloa. Osallistun joukkueen harjoituksiin aina koko sydämelläni ja lisäksi harjoittelen omalla ajallani. Seuraan tiiviisti isompien liigojen pelaajia esim. TV:stä ja yritän aina oppia jotain uutta maailman parhaimmilta pelaajilta. MM-kisojen aikana erityisesti Ronaldo kiinnitti huomiotani. Vaikka Noah tunnetaankin Suomessa puhtaana kärkipelaajana, on hän omasta mielestään monipuolisempi. Uuden-Seelannin maajoukkueessa on tullut pelattua myös oikean laitapuolustajan paikalla. Tämän hän katsoo edukseen haaveillessaan Euroopan suuremmista sarjoista. -On selvää, että kaikilla huippuseuroilla on riveissään 6-7 todella kovaa hyökkääjää, joten minun olisi vaikea murtautua joukkueeseen jos osaa pelata vain yhdellä paikalla. Jos sen sijaan pystyn tarvittaessa pelaamaan juuri vaikkapa oikeaa puolustajaa, ovat mahdollisuuteni suuremmat. Olen myös tarpeeksi nopea ja tekninen tuomaan palloa ylös. Aika rohkeaa puhetta. Suomessa kun ei ole niinkään sallittua esittää itsestään rohkeita positiivisia arvioita. Noah kuitenkin vaikuttaa puheissaan hyvin realistiselta, työnteko on kuulemma viimeinen asia, mistä hänen menestyksensä tulee uupumaan jalkapalloilijana. Aika näyttää joudummeko joskus hyvästelemään miehen vaikkapa Valioliigaan. Kulunut kausi ei ole mitenkään helpottanut Noahin urasuunnitelmia. -Polvi hajosi toukokuun lopulla HJK-matsin jälkeisenä päivänä harjoituksissa suhteellisen vaarattomalta näyttävässä tilanteessa. Käännyin ja polvi petti, tunsin kovaa kipua ja kaaduin maahan. Siitä alkoi pitkä prosessi, joka taitaa nyt viimein olla päätöksessään. Kukaan ei vielä varmuudella tiedä, koska Noah on pelikunnossa, mutta jalka alkaa jo kestää harjoittelua. -Kävin Manchesterissä hyvän ystäväni hoidettavana. Hän on Manchester Cityn fysioterapeutti ja kotoisin Uudesta-Seelannista. Yhdessä löysimme hyviä teippaustapoja ja nyt näyttää jo hyvältä. Aika loukkaantuneena on ollut tuskallista. Pelihalut ovat valtavat ja sivu suun menivät myös maajoukkuepelit Oseanian mestaruusturnauksessa. Unitedin toinen “kiwi“, Lee Jones, oli mukana joukkueessa voittamassa maanosan mestaruutta. - “I’m boiling to play!“ Noah toteaa poikamainen pilke silmäkulmassa. Jos olisin vastustajajoukkueen kannattaja, saattaisin jopa hieman pelätä moista katsetta. Joukkueen kamalaa taaperrusta Jerevania vastaan Noah ei (onnekseen) nähnyt, koska oli juuri tuolloin Englannissa. Tulos oli luonnollisestikin valtava pettymys. -En kuitenkaan usko, että olemme niin huono joukkue, kun tuo tulos antaa olettaa. Jos pelaisimme samassa sarjassa, voisimme hyvinkin voittaa heidät kauden mittaan. Ilmeisestikin vastassa oli silti yllättävän kova joukkue. -Olisi kyllä ollut mahtavaa päästä pelaamaan Kiovan Dynamoa vastaan, siihen matsiin minäkin olisin pelikunnossa. Huomautus siitä, että toinen osaottelu Jerevania vastaan pelataan vasta haastattelun jälkeen saa sekä Noahin että minun hymyilemään. Neljän maalin takaa ei todellakaan ole helppoa nousta jatkopaikkaan. Jerevan tappion jälkeen joillakin Internetin keskustelupalstoilla on asetettu Unitedin viimevuotinen mestaruus kyseenalaiseksi. Tämä naurattaa pelimiestä. -HJK:lla oli saumat viedä titteli, niinkuin oli MyPa:llakin. He eivät vaan silloin olleet tarpeeksi hyviä. Cupissa voi tuurilla päästä pitkällekin, mutta liigassa ei mestaruutta voiteta muuten kuin ansaitusti. Mutta se oli viime vuonna se, nyt haluan päästä takaisin kentälle auttamaan joukkuettani taistelemaan menestyksestä tänäkin vuonna. -Emme todellakaan ole pelanneet tällä kaudella niin hyvin kuin olisimme voineet. Meillä on aivan liikaa sellaisia tasapelejä, jotka olisimme voineet kääntää voitoksi. Aikaa on kuitenkin vielä, joten nyt tarvitsemme muutaman voiton. Ensi sunnuntain mielenkiintoinen Cup-ottelu HJK:n A-junioreja vastaan on myös mielen päällä. - Suomen Cup on meille nyt entistä tärkeämpi, koska UCL taitaa jo olla pelattu. Sitä kautta pääsee kokeilemaan uudemman kerran Euroopan kentille. Haluan sitä paitsi voittaa Cupinkin Suomessa! Vastaan tulee varmasti motivoitunut joukkue, joka haluaa pelata meitä vastaan kauden parhaan pelinsä. Sunnuntaina on paikalla myös kannattajajoukko, sillä Tampuriinin bussi Helsinkiin lähtee Keskustorilta klo 15.30 Vanhan Kirkon edestä. |