Työmyyrä Sainio haastattelussa

Jokaisesta joukkueesta löytyy ns. pitkän linjan miehiä. TamU:ssa sellainen on ainakin Kari Sainio, jolla alkava kausi on jo kuudes perättäinen Sinipaidoissa. Kapa on siis siivonnut kakkospalloja Unitedin keskikentällä niin kauan kuin seura on ylipäänsä pelannut. Otsikoihin asti ei lempinimet ”Kapa” ja ”Carlo” tunteva mies kuitenkaan kovin usein pääse. Mies nimittäin kuuluu siihen ryhmään, jonka merkitys huomataan toden teolla vasta kun miestä ei riveissä näy. Pienenä poikkeuksena tästä viime kauden alku, jolloin työmiehenä pidetty Kapa oli pitkään joukkueen sisäisen maalipörssin kärjessä.

Hämeenlinnalle harjoitusmatsissa kärsityn tappion jälkeen Kapa istahti Sinikaartin tutkivan journalismin osaston kanssa Pirkkahallin penkille ja vastasi muutamaan kysymykseen.

Koska Kapalla todellakin on pitkä historia Sinipaitojen riveissä, on syytä aloittaa kysymyksellä seuran toiminnasta.

-TamU on hoitanut asiansa luvatulla tavalla, ei minulla ole sen suhteen mitään valitettavaa. Valmennus on kunnossa ja meillä on hyvät mahdollisuudet pelata jälleen hyvä kausi.

Muualla Suomessa Tampere tunnetaan varmasti paremmin jääiekkoseuroistaan kuin TamU:sta. Voiko jalkapallo joskus nousta samaan asemaan kuin jääkiekko?

-No, jos joukkue pelaa hyvin ja pysytään mukana kärkiporukoissa, niin eiköhän porukka löydä tiensä katsomoon aina vaan paremmin.

Tamperelaiset ovat todellakin nousseet mukaan keskusteluihin Veikkausliigan kärkisijoista viimeistään siinä vaiheessa kun Jarkko Wiss ja Antti Pohja allekirjoittivat sopimukset. Miten joukkueessa tapahtuneet muutokset näkyvät kauden peleissä?

-Molemmat ovat tietenkin kovia vahvistuksia. Ato paikannee Niemen jättämää aukkoa, Jallu Wiss taas on varmasti kovan luokan pelimies paikasta riippumatta.

-Wiss ei tosin ole vielä ole ollut mukana harjoituksissa, mutta eiköhän sekin asia muutu ensi viikolla. Hänen vaikutuksensa kenttäryhmitykseen ja pelitapaan tulee sitten myöhemmin selville.

Kysymyksen siitä, kokeeko Kapa peliaikansa uhatuksi Wissin saapuessa Sinipaitoihin, ammattimies kiertää kohteliaasti.

-No, en mä ainakaan huolissani ole. Valmennusjohto päättää ne asiat, katsotaan miten käy.

Hämeenlinnaa vastaan Zico Hjelm marssitti kentälle runsaan joukon nuorta voimaa, sillä Sinikaartin laskujen mukaan peräti seitsemän potentiaalista avauskokoonpanon miestä oli tänään eri syistä poissa kokoonpanosta. Muutenkin TamU on valinnut linjakseen tehdä sopimuksia nuorten pelaajien kanssa ja pyrkiä menestykseen pitkällä tähtäimellä. TamU-veteraani suhtautuu tähän positiiisesti.

-Meillä on hyviä junnuja mukana ringissä, toivottavasti pari niistä löisi taas kauden mittaan itsensä läpi myös Veikkausliigassa. Jo se, että neljä jätkää on nyt mukan nuorisomaajoukkueissa kertoo heidän potentiaalistaan.

Liigacup on taas kaivettu täksi kaudeksi naftaliinista. Kapan mielestä on ollut mielekästä pelata harjoituskaudellakin sellaisia pelejä, joilla on oikeaa panosta. Varsinaista porkkanaa ei pelaajille kuulemma kuitenkaan ole Liigacup-menestyksestä luvassa.

-Ai voittaja saa 20 000 €? Enemmän kuin Suomen Cupin voitosta...jaa, no jos sais itse pitää sen kolmen tonnin erotuksen, niin sitten voisi kiinnostaa vielä enemmän.

-Hieman vakavammin, ei ole ollut mitään puhetta pelaajille maksettavista bonuksista jos TamU cupin nappaa. Se taitaa olla kapteeniston hommia neuvotella moiset asiat.

Tulevan viikonlopun välierävastustajaa Kapa arvioi seuraavasti

-Mehän pelattiin Lahtea vastaan jo kerran aiemmin harjoituskaudella. Silloin en itse pelannut, mutta matsihan me voitettiin. Kyllä siitä tietenkin on luvassa tiukka matsi, mutta totta kai meitä kiinnostaa pelata finaalissa, joten ihan täysillä mennään.

Liigakauden alkaessa tapahtuu iso muutos, kun joukkue siirtyy pelaamaan Tammelasta Ratinaan. Kauden ensimmäinen kotipeli AC Allianssia vastaan pelataan vielä Tammelassa, mutta loppukauden Sinipaitojen pelaajat saavat nauttia hieman hulppeammista sosiaalitiloista. Sinikaartin riveissä muuttoa Ratinaan vastustettiin viimeiseen asti lähinnä tunnelman katoamisen pelossa. Pelaajalle tunnelma on myös tärkeää, mutta Kapalla on asiaan tietenkin hieman erilainen näkökulma.

-Tammelassa oli kyllä hienoa pelata, kun siellä oli yleensä hyvin yleisöä ja tiivis tunnelma. Sosiaalitilat ovat kyllä Ratinassa selvästi paremmat. Pelialustana Ratina oli viime kaudella hieman nihkeä, mutta en sitten tiedä vielä millainen se ensi kesänä on.

-Toivottavasti porukka saapuu samalla innolla katsomaan matseja myös Ratinaan.

Sitä samaa toivotaan myös Sinikaartin riveissä. Ratinaan muuttaminen haaste, johon kaikkien Sinipaitojen ystävien on syytä vastata. Kapa varmaankin torpedoi vastustajien hyökkäykset aivan samalla innolla myös Ratinan nurmella ensi kaudella.

Haastattelu: Harmaa Eminenssi