| Kavénin
sparraus on hyvissä käsissä Petri Viljanen hyväksyy kakkosmaalivahdin roolin, mutta on tarvittaessa valmis tolppien väliin. Tampuriinin tutkivan journalismin siipi polki pyörällä halki aurinkoisen Tampereen seuraamaan joukkueen viimeisiä harjoituksia ennen keskiviikon matsia FC Interiä vastaan. Perille tultiin kuitenkin tunti myöhässä, sillä vastassa oli vain kenkiään huoltavia ja hieltä tuoksuvia futaajia. Tärkein eli Petri Viljasen haastattelu saatiin kuitenkin hoidettua. Salosta Tampereelle talven mittaan muuttanut 24-vuotias Petri on hämmästyttävää kyllä, Turun lahja Unitedille. Jalkapalloharrastus alkoi Turun nappulaliigoissa 5-vuotiaana ja TPS:n mustavalkoinen raitapaita oli Peten yllä aina A-juniori-ikään asti. Merkittävä suoritus oli nousu miesten liigajoukkueeseen 16-vuotiaana, pelejä liigajengissä tosin kertyi vain yksi, joka sekin tuotti punaisen kortin. Sitten alkoi tapahtua kummia. -Siirryin kaudella 1997 paikallisseura Interin riveihin. Oli siinä 17-vuotiaalla nuorella miehellä ihmettelemistä, kun seurat saivat siirrostani aikaan kauhean riidan. En oikein itse ollut selvillä siitä kaikesta. Interin palveluksessa pelejä kertyi liigassa kuusi kappaletta, sillä Peten käsi katkesi ja suurimman vastuun torjuntahommista kantoi nykyisin KuPS:n maalia vartioiva Jyrki Rovio. Kausi meni kokonaisuudessaan penkin alle ja Inter putosi I divisioonaan. Vierailu alemmalle sarjatasolle kesti kuitenkin vain vuoden ja Pete sai siinä samalla paljon pelikokemusta. Liigassa oli kuitenkin taas vastassa vastoinkäymisiä. -Loukkasin selkäni, enkä pystynyt pelaamaan. Selkävaivojen myötä menetin hieman pelihalujani ja rupesin suunnittelemaan muutakin elämää. Siirryin pelaamaan Salon Pallon II-divisioonajoukkueessa lähinnä ilokseni. -Sitten kuitenkin homma alkoi taas maistua kun selkäkin näytti kestävän paremmin. SalPan kausi 2001 Ykkösessä päättyi putoamiseen Kakkoseen, mutta Pete saikin kutsun tulla Tampereelle. -Hyvä hommahan tämä siirto oli, vaikka onhan selvää, että Mikko on täällä ykkösveska. Mun tehtävä on sitten pääasiassa tarjota kilpailua Mikolle Kakkosmaalivahdin roolia pidetään usein henkisesti raskaana. Kuinka helppoa on pitää motivaatio yllä, jos paikka penkiltä tulee tutuksi? -Ei siinä mitään, asetelma oli minulle kaikin puolin selvä kun tänne tulin. Mikko on Suomen liigan ehdotonta huippua, mutta on tässä minullakin tilaa kehittyä. Pääsin harjoituskaudella ihan hyvin mukaan joukkueeseen, joten olen valmis hyppäämään kehiin tarvittaessa. Peten mukaan Mikko ja hän ovat ehkä hieman erityylisiä maalivahteja. Hieman kookkaampana Pete pyrkii peittämään tilanteet etukäteen, Mikon viime kaudella esittämiä reaktiotorjuntoja ei kuulemma häneltä kannata odottaa. -Vastaantulot on mun vahvuus, myös avaukset ovat mielestäni parantuneet vuosien myötä. Tosin näin alkukaudesta kentät ovat niin epätasaisia, että katsomoissa kannattaa olla tarkkana jos mun kenkä käy. Varsinkin puolustajien maalivahdille pelaamat pallot pomppivat pahasti, eikä niihin aina osu kunnolla. Suomalaisvahteja on viime vuosina siirtynyt varsinkin Brittein saarille. Antti Niemi pelaa Skotlannin pääsarjassa ja Englannin sarjoista löytyvät esim. Peter Enckelman, Teuvo Moilanen ja Jussi Jääskeläinen. Löytääkö Petekin itsensä joskus vaikkapa Southamptonista? - Kyllä tässä on tarkoitus yhä kehittyä ja mennä askel kerrallaan eteenpäin uralla, mutta katsotaan nyt ensin, jos pääsisin Veikkausliigassa ykkösmaalivahdiksi. Unitedin kausi on alkanut hieman nihkeästi. Takana on kaksi tasapeliä, joista molemmat olisivat olleet käännettävissä voitoiksi. Millaisina huominen vieraspeli Turussa ja seuraava kotimatsi FC Jazzia vastaan näyttäytyy tästä näkökulmasta? -Kyllähän avausvoitto olisi hyvä saada, se on aina henkisesti tärkeä juttu. Pakkovoiton edessä tässä ei olla, mutta voittoa Turusta lähdetään tietenkin hakemaan. Kumpaakaan matsia emme aio hävitä! -Fiilis on joukkueessa kuitenkin hyvä, vaikka pienoisia pettymyksiä kaksi ensimmäistä peliä ovat tuloksellisesti olleet. Me kaikkihan olemme luonnollisesti paikalla Tammelassa maanantaina 13.5 kun FC Jazzia vastaan otetaan kauden ensimmäinen kotivoitto! Haastattelu: Harmaa eminenssiCopyright: Sinikaarti |